Ruoantuotanto on perustunut suurelta osin ravinteiden kierrättämiseen pellolta tuotantoeläimille ja jälleen karjanlantana pelloille. Kasvit tarvitsevat kasvaakseen ravinteita, kuten erityisesti typpeä ja fosforia. Typpeä saadaan typensitoja kasvien, kuten apilan, avulla, mutta kasveille välttämätön fosfori on hankalampi. Tähän mennessä sitä on saatu karjanlannasta, teuraseläinten liha-luujauheesta ja epäorgaanisista lannoitteista. Vuosina 2006-2009 maataloudessa käytetystä fosforista noin puolet oli peräisin karjanlannasta ja puolet epäorgaanisista lannoitteista. Karjanlantaa Suomessa kertyy nykyisin noin 20 miljoonaa tonnia vuodessa, joka riittäisi kattamaan kaiken lannoitustarpeen. Suomi on kuitenkin hyvin jakautunut viljantuotanto alueeseen ja karjankasvatusalueeseen ja pitkien välimatkojen takia paljon vettä sisältävää karjanlantaa ei kannata sellaisenaan kuljettaa.
Toki fosforin louhiminen maaperästä on jatkossakin vaihtoehto fosforin hankinnalle, mutta fosfori on uusiutumaton luonnonvara, joka tulee loppumaan joskus. Fosforia luultavasti riittää vielä muutamaksi sadaksi vuodeksi, mutta kulutushuippu saavutetaan jo 2030—luvulla. Fosforin kierrättämistä täytyy siis tehostaa huomattavasti. Yksi vaihtoehto tulevaisuudessa olisi kerätä talteen jätevesien sisältämä fosfori. Suomessa kertyy vuodessa jätevesipuhdistamoille noin 4000 tonnia fosforia jätevesien mukana. Joka on aika pieni määrä maatalouden tällä hetkellä käyttämästä eläinperäisestä noin 30 000 tonnin fosforin määrästä. Joten kun fosfori loppuu maaperästä ja jos eläintuotannosta luovutaisiin –olemme pulassa.